Traktio- eli vetohoito


Mitä on traktio-,eli vetohoito?

Tuki- ja liikuntaelinsairauksien konservatiivisena eli ei-kirurgisena hoitona traktio- eli vetohoitoa käytetään nivelten liikelaajuksien parantamisessa sekä  kaula-ja lannerangan alueella olevien pinnetilojen hoidossa. Tavoitteena on nivelten liikelaajuuden parantuminen ja pinnetilasta aiheutuvien kipujen helpottuminen.

Milloin traktiohoitoa suositellaan?

Tyypilliset syyt traktiohoidolle ovat kaularangan, rintarangan tai lannerangan alueella oleva kulumaprosessi, välilevyongelma, esimerkiksi välilevyn pullistuma, tai ahtauma hermojuuriaukoissa. Myös nivelrikkopotilaat hyötyvät usein vetohoidosta. Vetohoito tuntuu myös usein rentouttavalta, joten esimerkiksi niska-hartiaseudun vaivoista kärsivä usein kokee pienen vedon kaularangassa hyvälle.

Miten traktiohoitoa annetaan?

Aiemmin vetohoitoon käytettiin laitteita. Nykyään koneelliset vetohoidot ovat harvinaisempia ja vetohoito pyritään tekemään paikallisesti terapeutin käsiä ja koko kehoa hyväksi käyttäen. Apuna fysioterapeutti voi käyttää traktioremmiä, jonka avulla vedon voimakkuutta ja suuntaa voidaan muuttaa potilaan tuntemusten ja oireiden mukaan.